Oli kaislat, viilsi

oli vihreän vihreä

Aloitamme alusta,

moottoriteiden vauhdissa

etsimme uusia ideoita.

Kaikki aikaa.

Valuu hiekkaa, haukot

viimeistä biitsin henkeäsi

haukot, helmet,

tuliaseet ja tuliaiset

viilettää, kusiaiset oudoissa silmissäsi

ripsiä ja sanatonta meikkiyttä. Kiire.

Hahmoja uusissa elokuvissa joissa

menemme halki, pienemmäksi ja pienemmäksi

kalliosta pölyksi, raadosta sieneksi,

yksi höyhen enää leijailee! Ilmassa

sinisen sinistä ja

punaistakin punaisempi.

Niin sumuista, Ellan kanssa viinalla.

Tiistaina tosi kiehuvaa,

yritämme teosta,

väsynyttä, kesäisyyttä.

Lopulta löydämme romukasasta

matskua, kauan syöpynyttä.

hetken joka karvalla aistittua,

Oli roskiksiin heitettyä ilkeyttä ja epäilystä

ryömivän luumyrskyn edessä.

Minkäs sille mahtaa, me innostumme ja

tanssimme haudoilla kaikki mahdollista.

Tulee aikainen syksy. Rannat paloi,

niin janoista,

jaloista irtosi paloja multaan

Rakennettu maailma loppui

kun tumma syvyys tummui,

syövää, tavaroita ja sydämen

syväjäistä rousketta,

niin viiltävää, vihreätöntä ja

lopullisen

lopullista.

Vaikeuksia parani mutta

kuitenkin aina uutta

omatekemää läikettä

elämän yllättävässä vedessä.

Muutto itään.

Ja lopun jälkeisessä lopussa

hiljaista tunteenkuohuntaa.

Vaihdan puseron ja

jysähtää, viimein

yhteisessä rinnassa.

On yhtäkkiä niin kaunista -

vain katuliitua asfaltissa

ja silti

olin niin vaikuttunut,

vahingossa tämä kaikki

on kuin onkin taidetta,

aurinkoista, epätoivoista,

hetkeksi sen ymmärrän niin

ilmaantuvaista

vain kaislat takapihan ojassa,

ja silti

kaikki olikin niin lähellä,

moottoriteiden vauhdissa

etsimme uusia ideoita.

Kaikki aikaa.

Viilettää, kusiaiset oudoissa silmissäsi

ripsiä ja sanatonta meikkiyttä.

Elokuvan hahmot, luonnokset,

nukkuivat kyljessä

läpi vihreän aamun

joka värin,

läpi kuolemisen tuoman

kesäisen hien.

ET